Pakastimentäytteinen viikonloppu

Hieno viikonloppu on nyt takana ja on aika kertoilla hiukan tunnelmia. Vaikkei se tunnelma näin tekstin avulla oikein välitykään. Perjantaina olin tosiaankin katsastamassa suppilovahverotilannetta samaisessa metsässä, johon olimme menossa seuraavana päivänä eli lauantaina hirvijahtiin. Yritin siis pitää silmäni auki jälkienkin varalta. Oli aika hupaisaa, että olin varautunut isoonkin kierrokseen alueessa, mutta kun pääsin suunnilleen 2 metriä tieltä pois sähkölinjalle, niin johan alkoi vahveroita löytymään. Olin muistellut, että olen siinä joskus vahveroita nähnyt, mutta nyt niitä oli kyllä ylivoimaisen paljon heti siinä alkupäässä. Aina pääsi 30 senttiä eteenpäin ja taas löytyi sieniä. 

Mutta meninpä sitten puhelimessa puhumaan miehelle jossain vaiheessa, että tulen varmaan aika sienisaaliin kanssa kotiin, niin eikös vahverot sitten loppuneet juuri siinä kohtaa. Tai sitten en vaan löytänyt enää isohkoista, heinäisistä mättäistä. Koukkasinkin sitten kuusikon puolelle, mutta siellä ei ollut sitten mitään. Vähän harmitti ja ajattelin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Yhdet epävarmat hirvenjäljet näin jo sähkölinjalla mutta kuusikossa oli ihan selvästi hirvi mennyt. Että jotain hyötyä (taikka iloa paremminkin) siitäkin kierroksesta siinä mielessä oli... Mutta kun nousin takaisin hiukan ylemmäs, hyvin lähelle metsätietä, niin johan alkoi taas lyyti kirjoittaa. Vahveroita oli sitten joka kohdassa. Ja näissä on juuri se hieno piirre, että kun löydät muutaman, niin voit olla varma, että kohta näet niitä joka paikassa. Näin nytkin. Onnesta soikeana niitä siinä keräilin, kunnes alkoi sataa ropistaa. Siinä vaiheessa kuitenkin kopat olivat jo aika hyvin täyttyneet (mukana myös pari kangastattia), joten kun alkoi kovempi sade, saatoin tyytyväisin mielin poistua paikalta.

Perjantai-ilta menikin sieniä laittaessa pakastuskuntoon (puhdistus ja nesteen haihdutus pannulla). Sen jälkeen laitoin jahtia varteen eväät kuntoon ja tein kaiken niin valmiiksi kuin vain voi, sillä lauantaiaamuna oli herätys klo 5.30. Ei oikein huvittanut enää aikaisemmin herätä säätämään mitään.

Jahtiviikonloppu oli hieno. Ilma suosi (pääasiassa, lauantai-iltapäivänä tuli vettä sen verran, että piti sadetakkiakin hiukan kiskoa päälle) ja saalista tuli. Hirvenjälkiä ja makauksia löytyi joka metsästä, samoin itse eläimiä. Ainoastaan yksi metsä koko viikonlopun aikana oli tyhjä. Tai vaikutti tyhjältä, tämä lienee parempi tapa ilmaista asia, koska tuli taas todettua, miten pieneen pusikkoon hirvi saa itsensä tarpeen tullessa hukattua. Lauantaina saatiin 2 isoa ja 2 vasaa kaadettua, sunnuntaina 2 isoa. Vielä on jäljellä 1 isoa ja 2 vasaa. Ei ollenkaan huono. Viime vuonna saatiin jahti päätökseen kahdessa päivässä, silloin oli kyllä lupiakin vähemmän, joten tämä on vähintäänkin yhtä hyvä jahtikausi. Näin voi jo sanoa, vaikka muutama lupa onkin vielä käyttämättä eikä ole tietoa, tuleeko ensi viikonloppuna mitään. Mutta metsistä on käyty läpi vasta muutama ja lupien käyttöaste on jo kuitenkin hyvä, eli hirviä todella kyllä on alueella. Samoin peuroja on reilun puoleisesti, itse sain ihailla niitä kumpanakin päivänä, tänään eritoten. Totesinkin hiljaa mielessäni, että taidan siirtyä vallan peurajahtiin, kun niitä tuntuu ympärillä pyörivän mutta hirvet liikkuvat aivan eri suunnassa. Tosin pääsinpä sentään tänään sunnuntaina näkemään hirven, olipa sekin jo jotain.

Kuvittelin jotenkin, että jahtiasioista olisi helppokin kertoa. Tai siitä, mitä ajattelee tuolla passissa istuessa. Mutta aika hankalaksi menee, jos ei ajattele yhtään mitään. Voin sanoa rehellisesti,e ttä sellaisia hetkiä ei juurikaan minulla ole, jolloin en ajattelisi yhtään mitään. Jopa nukkumaan mennessä ajattelen koko ajan jotain, jatkuvasti jopa aivan liikaa. Mutta metsästämässä ollessa/passissa/metsässä liikkuessa en välttämättä uhraa ajatustani yhtään millekään. Mikä on siis aivan käsittämätön juttu, kun koko ajan muuten aivot surraa vähän liiankin kanssa. Tässä lienee syy, miksi niin pidän tästä. Pystyy hiljentymään jopa omalta ajatusmaailmaltaankin. Ei tosiaankaan tule mieleen murehtia työasioita, paljonko (tai oikeastaan kuinka vähän) tilillä on rahaa tai mitä pitäisi seuravalla viikolla saada tehtyä. Keskittyy vain siihen olennaiseen eli luonnon seuraamiseen ja jännittämiseen, josko jotain eläintä sattuu tulemaan omalle kohdalle... 

Lahtivajalla 6-piikkistä sonnia katsellessani (oli aika hyvän kokoinen eläin) koin kunnioitusta eläintä kohtaan. Tarkoitan, että arvostan sitä sekä riistaeläimenä mutta myös mahtavan kokoisena metsien kuninkaana, joita tunnutaan pitävän vain kolarien ja metsävahinkojen aiheuttajana. Suomen luonto ja sen eläimistö ansaitsisi suurempaa arvoa, kuin tällä hetkellä sille tosiasiassa annetaan. Toisaalta myös metsästäjiä kohtaan kaipaisin arvostusta, eikä pelkästään manailua autoilijoiden ja "luonnonsuojelijoiden" suunnalta. Riistanhoitotyöhön menee uskomattoman paljon aikaa, vaivaa ja rahaakin.

On jo vähän turhankin pitkä blogikirjoitus mutta pakko vielä jakaa pari ajatusta tässä kohtaa. Surettaa ihmisten välinpitämättömyys metsästystä kohtaan. Nytkin yritettiin varoittaa autoilijoita ja jättää merkkejä metsästyksen käynnissä olemisesta tien varteen (kun tänään eräs ajo tapahtui parin vilkasliikenteisen tien varressa/risteyskohdassa), mutta siinä passipaikalta seuraillessani ehkä yksi auto hiljensi kohdallamme. Rekat eivät hiljentäneet hiukkaakaan. Että onko sitten vastuu pelkästään metsästäjien, jos sattuu tilanne, että eläin (peura tai hirvi) lähtee tienylitykseen ja auto törmää siihen (ja toisekseen myös hirvikoirat ovat vaarassa, vaikka kaikin puolin yritetäänkin välttää niiden tielle pääsyä, mutta aina se ei ole mahdollista). Jos ajetaan niin kuin heikkopäiset kelillä kuin kelillä tai tilanteessa kuin tilanteessa? Kyllä pitäisi hiukan kyetä helppaamaan siitä kaasujalasta ja ajaa varovaisemmin, kun näkee metsästäjiä ja välillä jopa koiria tien syrjissä. 

Tämä kirjoitus on varmasti epäjohdonmukainen ja sekava, sekä varmasti on kirjoitusvirheitä. Mutta se onkin eräänlaista "tajunnanvirtaa", enkä nyt jaksanut enää alkaa sitä siistimään kun olen jo kirjoittanut jahtipäiväkirjaa omalle koneelle ja nyt tämän. Joten kielioppisäännöt (ja säännöt yleensäkin kirjoittamisesta) hiiteen tällä kertaa :-).