Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Ei se jahti aina suju niin kuin unelma. Nytkin lähdettiin liikkeelle vasapakolla. Mitään saalista ei kuitenkaan koko viikonloppuna saatu, vaikka oikeanlaisia elukoita, lehmiä vasoineen, oli liikkeellä. Niillä tuntui nyt olevan pelisilmää ja onnistuivat aina luikahtamaan passista läpi. Tämä viikonloppu (edellinen mukaan luettuna) opettaakin taas nöyryyttä luontoa kohtaan. Vähän liian helposti jahti sujuikin viime vuonna ja ekana viikonloppuna. Täytyy myös sanoa, että oma keskittymiskyky alkaa pikku hiljaa herpaantumaan, johtuen ehkä myös siitä että en todellakaan usko ampuvani hirveä myöskään tänäkään vuonna. Mutta yllättävän kauan hermoni onkin monen tunnin hiljaisia istuntoja kestäneet. Normaalisti kun tulee oltua melkoisen hätäinen yksilö. 

Lauantain jälkimmäisessä passissa (josta alla olevat kuvat on otettu) aloin tylsyyksissäni tutkimaan passipaikan lähellä (alle 20 m säteellä) että eikö muka ole yhtään suppilovahveroita, kun paikka oli niin sopiva vahveroiden kasvualustaksi (kuusikkoa, jossa sammalmättäitä ja kuitenkin suht harva/valoisa metsikkö). No, löytyihän sitten muutama. Ihmettelin, että tässäkö kaikki, mutta kun katsoin 2 metriä eteenpäin, oli niin komeita vahveroryhmittymiä, että oksat pois. Ei kun keräämään! Noin 10 minuutissa sain kokoon varmaan 5 litraa kosteikko- ja suppilovahveroita. 

Sienistä tuli komea keitto illalla, mutta muuten lauantai-ilta ei mennyt putkeen. Puhelimen laturi oli hukassa ja ajelin myös turhaan työpaikalle sitä hakemaan ja oli jumalaton nälkä. Murisinkin melkein kuin karhu kotiin tullessani, kun ei ollut mitään valmista ruokaa tehtynä. Näin siinä sitten käy kun perheen kokki ja metsämies on yksi ja sama henkilö ja kokkipersoona ei ehdi kokkaamaan perjantaina valmiiksi... ja keiton valmistuminen kesti, kun niitä vahveroita tosiaan oli pari kaksi kolme, niin perkaamiseen jo meni hyvä tovi (puolet näistähän meni pakkaseen ja silti tuli isohko määrä keittoa). Sitten menin kippaamaan pakastesipulien sijaan kattilaan sienien joukkoon perunasipulisekoitusta... siitäkös riemu syntyi. Oli ihan samannäköinen pussi (avattu) ja saman verran jäljellä kuin sipulipussissa enkä siis katsonut koko pussia sen enempää, tyytyväisenä vaan kippasin sisältöä kattilaan. Pääsi muuten yksi sun toinen kirosana siinä vaiheessa. Ongin niitä sitten sieltä joukosta aikani, vaikka mieleen tulikin, että mitäpä se peruna siellä haittaa. Olin vaan lähinnä kauhuissani että nyt siellä on HIILIHYDRAATTEJA, kun olen dieetillä ja koitan niiden syömistä vähentää. Joka tapauksessa keitosta tuli oikein hyvää, mutta ilta oli kyllä melkoisen kaoottinen. 

Ei siis ihan mennyt viikonloppu putkeen, mutta sieniä sentään tuli saaliiksi sekä yksi kanto akvaarioprojektiani varten (josta siis toisessa blogissani enemmän). Seuraava jahtiviikonloppu jääkin sitten väliin, kun "joudun" lähtemään laivaristeilylle. Mutta siirrytään sitten peurajahtiin, jos muita porukan jäseniä onnistaa ja hirvet saadaan nurin. Peurojen kanssa varmaan kävisikin parempi tuuri kuin hirvien, niitä kun tuntuu olevan metsät täynnä. P.S. Näkipä eräs passimies peuran juoksevan päin puuta. Liekö syönyt käyneitä omenoita :-P?

Metsästäjän tärkein työväline

Lauantain jahtimaisemia

Viikonlopun tapahtumia

Taas yksi paleluntäytteinen viikonloppu takana. Vaikka kelit ovat olleet lämpimät, niin siitä huolimatta ainakin tämän jahtimimmin raajat jäähtyvät hyvinkin tehokkaasti pitkissä passituksissa. Ja niitähän riitti. 

Liikkeelle lähdettiin vasapakolla, eli tavoitteena oli saada viimeinen vasoitettu lupa (kaksi vasaa siis) käytettyä. Lauantaina ajettiin ensin yksi lyhyempi ajo, josta karkasi lehmä ja kaksi vasaa naapurin puolelle. Sen jälkeen otettiin käsittelyyn isompi suoalue ja tällöin sai istua useamman tunnin samassa paikassa. Tästä ajosta tuloksena oli vain suhteellisen tuoreiden jälkien (isot ja pienet) havaitseminen ja koira niitä hetken seurasi, mutta ilman tuloksia. Lopuksi otettiin vielä viime viikonloppunakin läpi käyty pienempi metsäalue, kun sen liepeillä olleella juurikasmaalla oli nähty usein hirviasiakkaita ruokailemassa. Yhdellä koiralla oli selvästi vainua jostain elukoista, mutta eipä tulostakaan tästä syntynyt sen enempää. Päätettiin jättää homma kesken (kun kello oli jo jotain ehkä neljän-viiden välillä). Tänään sunnuntaina passitettiinkin sitten tuon lauantaisen viimeisen ajon viereinen iso metsäalue. Valmiiksi jo tiesi, että nyt tulee pitkä istunto, joka sitten venahtikin kuuden tunnin mittaiseksi.

Vanha hirvitorni (lauantain passituksen maisemia), tuonne ei taida enää olla asiaa...

Lauantain viimeisen ajon maisemia.

Alkuun oli hiljaista tässäkin ajossa ja taisi mennä toista tuntia, ennen kuin sitten alkoi tapahtumaan. Ainoan liikkeellä olleen koiramiehen (toiset olivat reservissä) koira saikin sitten vihiä eläimistä, jotka tuntuivat pysyvän hyvin haukussa (jota en kylläkään kuullut omaan passiini, joka oli täysin vastakkaisella laidalla aluetta) ja pikku hiljaa siirtyilivät paikasta toiseen. Sitten hirvet (oli jo aika varmaa, että haukun kohteen täytyy olla hirvi eikä mikään muu) sekoittivatkin pakan täysin, kun ylittivät erään tien heti, kun passimies oli siirtynyt siitä pois. Ylitse meni havainnon mukaan lehmä kahden vasan kanssa. Sitten tulikin ilmoitusta hirvien kaahailusta tien molemmin puolin, lopulta oltiin sekaisin että kummalle puolelle ne menivät, kunnes sitten koira lopetti touhun kesken. Tällä välillä toiseen passiin tuli arviolta 4-piikkinen sonni omia aikojaan, joka hätistettiin takaisin metsään, kun ei nyt tällaista eläintä oltu hakemassa.

Koiraa vaihdettiin ja se lähtikin menemään jälkiä. Aikansa metsässä kyörättyään passiin tuli yksinäinen naaras ja koira oli tämän perässä. Sitten oli pitkän aikaa hiljaista, kun mietittiin, mitäs nyt tehdään. Toinen koiramies kävi vielä kouhaisemassa yhden kulman metsäalueesta, kun epäiltiin, että lehmä on jättänyt vasat sinne (toisena vaihtoehtona tietysti oli, että tämä naaras haukussa oli eri hirvi). Lopultakaan ei oikein tiedetty, miten tilanne meni, joten annettakoon hirville pisteet 10-0 vedättämisestä. Tällä kertaa onnistuivat huijaamaan metsästäjiä ja oikein kunnolla. Mutta tällaista jahdin joskus pitääkin olla (kelitkin suosivat niin paljon että jo hyvä ilma korvasi paljon)! 

Passimiehen perusvälineitä. :)

Täsmällinen jahtikartta ja tärkein apuväline

Jännitystä riitti toisilla passimiehillä, itsellä voinee sanoa ajan käyneen pikkaisen pitkäksi. Koitin katsella mahdollisia kantoja akvaarioon, surffailin välillä kännykällä (hiukan vaan oli heikkoa kun 3G-yhteys pätki ja pahasti) ja räpsinpä puhelimella kuviakin (näitä, jotka ovat tämän tekstin yhteydessä). Samalla mietin, mitä kirjoitan blogiini. "Alkujohdanto" venahti taas melko pitkäksi, mutta mieleen tuolla kuuden tunnin passissa suoalueen laitamilla tuli, että ensinnäkin pitäisi laatia itselle kunnon kartta. 

Kun jahtiporukka tuntuu käyttävän kaikkia muita nimityksiä metsäalueista, "ilmansuunnista" (mihin päin eläimet/hirvet/ajomiehet ovat milloinkin menossa) ja paikoista kuin mitä karttaan on alunperin merkitty. Pitäisikin siis laatia tällainen aito "jahtimiehen kartta", johon on merkitty "paloallas", "muuntajanmutka", "vexin suora" jne. jne. Tottahan osa noista on jo itselle tuttua kauraa, mutta seitsemännenkään passivuoden (ja yhdeksännen metsästysvuoden) jälkeen kaikki eivät ole kerta kaikkiaan jääneet päähän. Senpä takia olen harvoin vaivautunut katsomaan karttaa kun puhutaan jostain paikasta tms., kun melkein jo ennakoin, ettei sitä sieltä kartasta löydy. Sittenpähän ihmettelen välillä haavi auki mielessäni, että "niin hmm... minnekäs piti mennä" tai "niin mihinköhän suuntaan ne hirvet olikaan menossa". Pitänee käydä oma kartta jonkun konkarin kanssa läpi ja merkitä ihan kaikki mahdolliset "lempinimet". Josko sitten pysyisi paremmin kärryillä?

Tänään tuli myös mielessään ihmeteltyä, miten ennen on oikein hirvijahdissa pärjätty ilman apuvälineitä. Kun nykyään on vhf-puhelimet, kännykät ja kaikenmaailman gps-paikantimet. Kuulee jopa koiran haukun puhelimellaan nykyään. Miten ennen ollaan ollenkaan hirviä saatu nurin ja miten kommunikointi on onnistunut? Joskus miettii, meneekö metsästys liian helpoksi kun on kaikki apuvälineet käytössä. Tänään kuitenkin metsänjumala Tapio taas näytti, että ei se riista aina niin helpolla tipu gepseistäkään huolimatta. Tänään tuntuikin, että oli sitä aitoa jahtia. Koirat toimivat hienosti, toiset saivat jopa kuulla kunnon hirvihaukkua ja piti tosissaan mielenkiintoa yllä, kun ei tiedetty ihan varmaksi mitä hirviä haukussa on ja ennen kaikkea, minne ne ovat menossa! Joten vaikka ilman saalista jäätiin, niin oli hieno päivä muilla mittapuilla mitattuna. Ja tuli todettua, mikä on se jahtimiehen todellinen ja tärkein apuväline: koira. Ja tietysti, onhan se myös paras kaveri ;).Tokihan gps auttaa paikantamaan tuon parhaan kaverin ja parantaa sen turvallisuutta. Mutta vaikka sulla olisi mitkä gps:t ja muut, niin niillä ei yksinään löydä hirveä, koiran korviketta kun ei ole vielä tietääkseni keksitty.Koirahommat ovat ehdottomasti minun tulevaisuuden juttuni, kunhan se aika vaan koittaa. 

"Sammalsuontie", sunnuntailta

Pakastimentäytteinen viikonloppu

Hieno viikonloppu on nyt takana ja on aika kertoilla hiukan tunnelmia. Vaikkei se tunnelma näin tekstin avulla oikein välitykään. Perjantaina olin tosiaankin katsastamassa suppilovahverotilannetta samaisessa metsässä, johon olimme menossa seuraavana päivänä eli lauantaina hirvijahtiin. Yritin siis pitää silmäni auki jälkienkin varalta. Oli aika hupaisaa, että olin varautunut isoonkin kierrokseen alueessa, mutta kun pääsin suunnilleen 2 metriä tieltä pois sähkölinjalle, niin johan alkoi vahveroita löytymään. Olin muistellut, että olen siinä joskus vahveroita nähnyt, mutta nyt niitä oli kyllä ylivoimaisen paljon heti siinä alkupäässä. Aina pääsi 30 senttiä eteenpäin ja taas löytyi sieniä. 

Mutta meninpä sitten puhelimessa puhumaan miehelle jossain vaiheessa, että tulen varmaan aika sienisaaliin kanssa kotiin, niin eikös vahverot sitten loppuneet juuri siinä kohtaa. Tai sitten en vaan löytänyt enää isohkoista, heinäisistä mättäistä. Koukkasinkin sitten kuusikon puolelle, mutta siellä ei ollut sitten mitään. Vähän harmitti ja ajattelin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Yhdet epävarmat hirvenjäljet näin jo sähkölinjalla mutta kuusikossa oli ihan selvästi hirvi mennyt. Että jotain hyötyä (taikka iloa paremminkin) siitäkin kierroksesta siinä mielessä oli... Mutta kun nousin takaisin hiukan ylemmäs, hyvin lähelle metsätietä, niin johan alkoi taas lyyti kirjoittaa. Vahveroita oli sitten joka kohdassa. Ja näissä on juuri se hieno piirre, että kun löydät muutaman, niin voit olla varma, että kohta näet niitä joka paikassa. Näin nytkin. Onnesta soikeana niitä siinä keräilin, kunnes alkoi sataa ropistaa. Siinä vaiheessa kuitenkin kopat olivat jo aika hyvin täyttyneet (mukana myös pari kangastattia), joten kun alkoi kovempi sade, saatoin tyytyväisin mielin poistua paikalta.

Perjantai-ilta menikin sieniä laittaessa pakastuskuntoon (puhdistus ja nesteen haihdutus pannulla). Sen jälkeen laitoin jahtia varteen eväät kuntoon ja tein kaiken niin valmiiksi kuin vain voi, sillä lauantaiaamuna oli herätys klo 5.30. Ei oikein huvittanut enää aikaisemmin herätä säätämään mitään.

Jahtiviikonloppu oli hieno. Ilma suosi (pääasiassa, lauantai-iltapäivänä tuli vettä sen verran, että piti sadetakkiakin hiukan kiskoa päälle) ja saalista tuli. Hirvenjälkiä ja makauksia löytyi joka metsästä, samoin itse eläimiä. Ainoastaan yksi metsä koko viikonlopun aikana oli tyhjä. Tai vaikutti tyhjältä, tämä lienee parempi tapa ilmaista asia, koska tuli taas todettua, miten pieneen pusikkoon hirvi saa itsensä tarpeen tullessa hukattua. Lauantaina saatiin 2 isoa ja 2 vasaa kaadettua, sunnuntaina 2 isoa. Vielä on jäljellä 1 isoa ja 2 vasaa. Ei ollenkaan huono. Viime vuonna saatiin jahti päätökseen kahdessa päivässä, silloin oli kyllä lupiakin vähemmän, joten tämä on vähintäänkin yhtä hyvä jahtikausi. Näin voi jo sanoa, vaikka muutama lupa onkin vielä käyttämättä eikä ole tietoa, tuleeko ensi viikonloppuna mitään. Mutta metsistä on käyty läpi vasta muutama ja lupien käyttöaste on jo kuitenkin hyvä, eli hirviä todella kyllä on alueella. Samoin peuroja on reilun puoleisesti, itse sain ihailla niitä kumpanakin päivänä, tänään eritoten. Totesinkin hiljaa mielessäni, että taidan siirtyä vallan peurajahtiin, kun niitä tuntuu ympärillä pyörivän mutta hirvet liikkuvat aivan eri suunnassa. Tosin pääsinpä sentään tänään sunnuntaina näkemään hirven, olipa sekin jo jotain.

Kuvittelin jotenkin, että jahtiasioista olisi helppokin kertoa. Tai siitä, mitä ajattelee tuolla passissa istuessa. Mutta aika hankalaksi menee, jos ei ajattele yhtään mitään. Voin sanoa rehellisesti,e ttä sellaisia hetkiä ei juurikaan minulla ole, jolloin en ajattelisi yhtään mitään. Jopa nukkumaan mennessä ajattelen koko ajan jotain, jatkuvasti jopa aivan liikaa. Mutta metsästämässä ollessa/passissa/metsässä liikkuessa en välttämättä uhraa ajatustani yhtään millekään. Mikä on siis aivan käsittämätön juttu, kun koko ajan muuten aivot surraa vähän liiankin kanssa. Tässä lienee syy, miksi niin pidän tästä. Pystyy hiljentymään jopa omalta ajatusmaailmaltaankin. Ei tosiaankaan tule mieleen murehtia työasioita, paljonko (tai oikeastaan kuinka vähän) tilillä on rahaa tai mitä pitäisi seuravalla viikolla saada tehtyä. Keskittyy vain siihen olennaiseen eli luonnon seuraamiseen ja jännittämiseen, josko jotain eläintä sattuu tulemaan omalle kohdalle... 

Lahtivajalla 6-piikkistä sonnia katsellessani (oli aika hyvän kokoinen eläin) koin kunnioitusta eläintä kohtaan. Tarkoitan, että arvostan sitä sekä riistaeläimenä mutta myös mahtavan kokoisena metsien kuninkaana, joita tunnutaan pitävän vain kolarien ja metsävahinkojen aiheuttajana. Suomen luonto ja sen eläimistö ansaitsisi suurempaa arvoa, kuin tällä hetkellä sille tosiasiassa annetaan. Toisaalta myös metsästäjiä kohtaan kaipaisin arvostusta, eikä pelkästään manailua autoilijoiden ja "luonnonsuojelijoiden" suunnalta. Riistanhoitotyöhön menee uskomattoman paljon aikaa, vaivaa ja rahaakin.

On jo vähän turhankin pitkä blogikirjoitus mutta pakko vielä jakaa pari ajatusta tässä kohtaa. Surettaa ihmisten välinpitämättömyys metsästystä kohtaan. Nytkin yritettiin varoittaa autoilijoita ja jättää merkkejä metsästyksen käynnissä olemisesta tien varteen (kun tänään eräs ajo tapahtui parin vilkasliikenteisen tien varressa/risteyskohdassa), mutta siinä passipaikalta seuraillessani ehkä yksi auto hiljensi kohdallamme. Rekat eivät hiljentäneet hiukkaakaan. Että onko sitten vastuu pelkästään metsästäjien, jos sattuu tilanne, että eläin (peura tai hirvi) lähtee tienylitykseen ja auto törmää siihen (ja toisekseen myös hirvikoirat ovat vaarassa, vaikka kaikin puolin yritetäänkin välttää niiden tielle pääsyä, mutta aina se ei ole mahdollista). Jos ajetaan niin kuin heikkopäiset kelillä kuin kelillä tai tilanteessa kuin tilanteessa? Kyllä pitäisi hiukan kyetä helppaamaan siitä kaasujalasta ja ajaa varovaisemmin, kun näkee metsästäjiä ja välillä jopa koiria tien syrjissä. 

Tämä kirjoitus on varmasti epäjohdonmukainen ja sekava, sekä varmasti on kirjoitusvirheitä. Mutta se onkin eräänlaista "tajunnanvirtaa", enkä nyt jaksanut enää alkaa sitä siistimään kun olen jo kirjoittanut jahtipäiväkirjaa omalle koneelle ja nyt tämän. Joten kielioppisäännöt (ja säännöt yleensäkin kirjoittamisesta) hiiteen tällä kertaa :-).

Jahtitunnelmissa

Tämä on nyt pikkaisen hätäisesti kyhätty blogi, pahoittelen. Järjestellään palikoita sun muuta paikalleen sitten kun ehdin ja jaksan. Halusin vain aloittaa uuden blogin luontoon läheisesti liittyvistä aiheista, koska pidän luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. Erityisen lähellä sydäntäni on metsästys, joka alkaa hirvijahdilla ylihuomenna. Olenkin pitkään halunnut kirjoittaa eräänlaista jahtipäiväkirjaa, joten tehdään tästä blogista nyt sitten samalla sellainenkin. 

Pikku hiljaa alan heräilemään jahtitunnelmiin. Odotettavissa viikonloppuna on raitista ilmaa, mahdollisesti jännittäviä tilanteita, eväiden syömistä ja yksinkertaisesti: luonnosta nauttimista. Tänään oli kaivettava jo kamppeita esille, kun huomenna tarkoitus olisi suunnata ennen hirvijahtia metsästämään suppilovahveroita samoista maisemista. Olikin muuten työläs homma. Piti löytää pipo, lippis (sellainen kauniin kirkkaan oranssi :)), hanskoja, sadetakki, patruunat, kartta (tosin tätä ei passissa kovin paljoa tarvita), vhf-puhelin + laturi, akuilla lämmitettävät pohjalliset (joskin nyt on niin lämmin, että tuskin vielä tarvitaan), jahtivaatteet, joista etenkin liivi oli käsittämättömästi piilossa, jne. Osa tavaroista löytyi helposti tai olin jo kaivanut ne esille muuten valmiiksi. Osaa taas sai hakea puolen tuntia ympäri taloa ja olipa tosi helppoa kaivella romppeita tuolta vaatehuoneesta, joka on versiota "ovi kiinni, että romut pysyy sisällä". :-S

Nyt alkaisi olemaan kaikki tarpeellinen käsillä. Huomenna tosiaan olisi koitettava jaksaa lähteä etsimään suppilovahveroita, toivon mukaan samalla löytyisi myös merkkejä hirvistä. Samalla pitäisi vielä bongailla kantoja akvaarioon. Saa muuten nähdä, joko nyt kävisi tuuri... olenkohan nyt sitten jo seitsemättä vuotta aloittamassa hirvijahdissa passissa, enkä vielä ole hirveä ampunut. Toisaalta sitä on aina vähän toivonut, että elukat kiertäisi minut, ettei tarvitsisi tehdä vaikeita päätöksiä, kuten "uskallanko ampua vai enkö uskalla" jne. Itseluottamus hieman heikoillako?? No, ainakin sen suhteen että osaanko varmasti erottaa mullikan vasasta, jos se tulee yksin. Ei mitenkään niin varmaa. 

Peuroja on tullut kaadettua kopista, mutta passissa en ole kaatanut mitään. Senpä takia onnistumisen pitäisi olla 100 % varma minun kohdallani, jotta voisin pitää itseäni hyvänä metsästäjänä. Keneltäkään muulta ei tule vaadittua missään asiassa sitä 100 prosenttia, mutta itseltäni kyllä vaadin aina ja joka tilanteessa. Toki tässä asiassa se hyvä onnistuminen on kyllä ehdoton edellytys hyvälle jahtikokemukselle. Toivotaan, että kaikki menee nappiin silloin, kun sen aika on käsillä.

Nyt alkaa silmät jo lupsumaan pahasti, pahoittelen kirjoitusvirheitä yms. Hyvää yötä ja onnistuneita metsä- ja luontoelämyksiä myös kaikille muille ulkona liikkujille! :)